Putous-hahmo syntyi omien kokemusten pohjalta

Teksti: Betty Marschan
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 18.11.2021

Dennis Nylund on tv:stä tuttu näyttelijä. Nylund voitti Putous-viihdeohjelman sketsihahmokilpailun viime keväänä. Nylundin hahmo ohjelmassa oli mainio Folke Rundqvist. Dennis Nylund on monipuolinen näyttelijä, jonka päätyö on teatterin lavalla.

Kuinka sinusta tuli näyttelijä?

– Lapsena haaveilin, että minusta tulee näyttelijä. En silloin kuitenkaan ymmärtänyt, että se on oikea ammatti. Historianopettajani kertoi, että on olemassa teatterikorkeakoulu. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin aloin opiskella näyttelemistä.

Mitä teit ennen kuin sinusta tuli näyttelijä?

– Olin tanssija monta vuotta. Olen tanssinut katutanssia koko nuoruuteni. Tanssi vei minut moniin maihin. Tanssin, kilpailin, opetin tanssia ja olin tuomarina tanssikilpailuissa.

– Opin tanssimaan, kun katsoin ammattitanssijoita ja tein niin kuin he tekevät. Minulla on lukihäiriö ja keskittymisvaikeuksia, joten opin helpoimmin niin, että otan mallia muista.

Miksi halusit työskennellä teatterissa?

– Halusin olla paremmin yhteydessä omiin tunteisiini. Näyttelijänä voin hyödyntää tanssitaitojani, mutta saan tehdä myös paljon muuta. On jännittävää, että näyttämöllä voi esittää toista ihmistä. Näytelmän hahmoilla on kaikenlaisia ammatteja ja rooleja, joita näyttelijä pääsee esittämään. Minulle on tärkeää, että saan välittää yleisölle tarinan.

– Näyttelijä ei voi kopioida muita, vaan hänen täytyy tuntea itsensä. Se on itse asiassa todella vaikea työ! Teatterikorkeakoulun professori Dick Idman sanoi: ”Jos se olisi helppoa, kaikki olisivat näyttelijöitä.”

– Ei kuitenkaan tunnu raskaalta olla näyttelijä teatterissa. Näytöksen jälkeen väsyttää, mutta näyttämöllä riittää energiaa.

– Näyttelijä ei tule koskaan valmiiksi. Työ alkaa aina alusta uuden roolihahmon kanssa. Vähitellen oppii kuitenkin erilaisia tapoja näytellä. Vuosien kuluessa kertyy ikään kuin suuri työkalupakki, joka on täynnä erilaisia näyttelijän taitoja.

Kuinka Putous-hahmo Folke Rundqvist syntyi?

– Minua pyydettiin jo monta vuotta sitten luomaan hahmo Putoukseen. Putous on tv-sarja, jossa näyttelijät luovat oman sketsihahmon. Minulla ei silloin ollut aikaa osallistua ohjelmaan. Olen kuitenkin miettinyt monta vuotta, millainen Folke on.

– Oma elämäni on vaikuttanut siihen, millainen Folke on. Folke on kaksikielinen. Hän puhuu suomea ja ruotsia, mutta sanoo usein väärin. Myös minä puhun suomea ja ruotsia. Olen kasvanut Oulussa. Siellä melkein kaikki puhuvat suomea. En halunnut, että minua kiusataan ruotsinkielisyyteni takia. Siksi puhuin vain suomea, kun olin nuori.

– Isäni on kotoisin Helsingistä, isoisäni suku Pietarsaaresta ja äitini Pohjois-Ruotsista. Äitini sanoi joskus vahingossa: ”Kukaan meistä ei ole korvaton.” Hän yritti sanoa, että kukaan meistä ei ole korvaamaton. Nyt Folke Rundqvist käyttää tuota sanontaa.

– Folke on diskotanssija. Kaikki tuntevat diskomusiikin, diskotanssin ja 70-luvun tyylin. Folke on todella suosittu. Minua pyydetään usein esiintymään erilaisissa isoissa ja pienissä tapahtumissa.

– Itseluottamukseni on parantunut, kun olen näytellyt Folkea. On kiehtovaa nähdä, kuinka iloiseksi ihmiset tulevat, kun Folke opettaa tanssiaskelia ja puhuu hassusti eri kielillä.

– Erityisesti lapsiperheet pitävät minusta. Saan paljon kirjeitä ja piirustuksia lapsilta. Siksi on tärkeää, että Folke käyttäytyy hyvin.

Miltä tuntuu olla suosittu?

– Rehellisesti sanottuna suosio ei vaikuta minuun. Puhelin soi useammin, enkä joudu aina edes esittelemään itseäni. Ihmisenä en ole kuitenkaan muuttunut.

Onko vaikeaa yhdistää työ ja perhe-elämä? 

– Perhe on aina tärkein. Kysyn aina perheeltäni, sopivatko työni heidän aikatauluihinsa. Pitää löytää tasapaino työn ja perheen välillä.

Miten rentoudut?

– Näytöksen jälkeen en tahdo kiirehtiä. Keskustelen muiden näyttelijöiden kanssa siitä, miten näytös meni ja miten sitä voi parantaa. Sitten menen kotiin. Rentoudun perheeni kanssa. Perheenjäseneni ovat minulle tärkeämpiä kuin minä itse. Tyttäreni ei välitä siitä, miten päiväni meni. Kotona saan ajatella muita asioita.

Kuka?

Dennis Nylund
Lempinimi: Ätä. ”Lempinimeni tulee siitä, että ”ätä” oli ensimmäinen sana,
jonka sanoin lapsena.”
Ikä: 36 vuotta
Asuinpaikka: Espoo
Syntymäpaikka: Oulu.
Perhe: Vaimo, tytär ja meidän robotti-imurimme
Ammatti: Näyttelijä
Harrastukset: Golf
Lempiruoka: Lasagne, jonka vaimoni on tehnyt
Työpaikka: Svenska Teatern eli Suomen ruotsinkielinen kansallisteatteri
Palkinnot: Breakdancen maailmanmestari, Putous-ohjelman voittaja

Yksi kommentti artikkeliin ”Putous-hahmo syntyi omien kokemusten pohjalta”

  1. Katsoin taas eilen illalla Putous-esityksiä
    Nyt ovat siellä varmasti vuosien varrella vielä katsottavissa. Kyllä on niin hyvä FOLKE.
    Kiitoksia hänelle ja tälle tiimille, mikä on sen ollut saattamassa julkisuuteen. Olen sellainen henkilö joka olen suomalainen mutta Isäni on ruotsinsuomalainen, tosin kuollut jo kauan aikaa sitten. Ehkä sitten myöskin pystyn nauttimaan vielä enemmän tästä kielitaituruudesta. Kära Folke, du är best. Tak, kom igen. Rita S. Helsingfors.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)