Moskovassa otettiin käyttöön tiukat koronarajoitukset

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.11.2021

Venäjällä on erittäin huono koronatilanne. Venäjän viranomaiset kertoivat, että viime viikon torstaina Venäjällä oli yli 40 000 uutta koronatartuntaa.

Yli tuhat ihmistä kuoli koronataudin seurauksena viime viikon torstaina Venäjällä.

Venäjän pääkaupungissa Moskovassa on nyt tiukka koronasulku. Vain välttämättömät kaupat saavat olla auki. Näihin kuuluvat esimerkiksi elintarvikeliikkeet ja apteekit. Koulut ja päiväkodit ovat kiinni. Rajoitukset tulivat voimaan viime viikon torstaina. Rajoitukset ovat tiukimmat viime kesän jälkeen.

Koronasulku koskee Moskovan lisäksi Kaliningradin, Rostovin ja Smolenskin alueita. Hakassian tasavallassa Etelä-Siperiassa on ulkonaliikkumiskielto öisin.

Venäjällä on tällä viikolla viikon mittainen loma. Monet ihmiset ovat päättäneet, että he lähtevät rantalomalle. Monet venäläiset matkustavat lomalle Mustanmeren Sotšiin, Egyptiin ja Turkkiin.

Venäläisten into lomailla huolettaa viranomaisia, koska koronatilanne on niin huono. Viranomaisten mukaan Venäjän paha koronatilanne johtuu siitä, että ihmiset eivät ota rokotetta. Venäjällä ainoastaan 32 prosenttia koko väestöstä on saanut molemmat koronarokotteet.

Koronapandemian aikana pandemian Venäjällä on löydetty 8,4 miljoonaa koronatartuntaa. Yli 235 000 ihmistä on kuollut koronaan.

Naiset lounastauolla Venäjän pääkaupungin Moskovan Nikolskaya-kävelykadulla. Kuva otettiin 28. lokakuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)