Karaoke on Oonan intohimo

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 26.04.2017

Karaoke on suosittu harrastus. Jotkut innostuvat jopa niin paljon, että he osallistuvat karaoke-kilpailuihin. Yksi heistä on helsinkiläinen Oona Repo.

Hän tarttuu mikrofoniin hämärässä karaoke-baarissa. Yleisöä ei ole paljon, mutta innokkaita laulajia riittää jo iltapäivällä.

Oona esittää Brandi Carlilen laulun The Story.

– Laulan korkealta ja kovaa, Oona sanoo ja nauraa.

Vaikeat laulut tuovat haastetta

Oona on hyvä laulaja. Siksi hän pitää eniten balladeista, joiden laulaminen ei ole ihan helppoa. Tällaisia ovat esimerkiksi Whitney Houstonin ja Céline Dionin laulut.

Oona edusti viime vuonna Suomea karaoken maailmanmestaruuskilpailussa Kanadassa. Hän huomasi, että siellä kilpailijoilla  oli sama intohimo kuin hänellä itsellään. Hän haluaa esiintyä ja toteuttaa itseään.

Oona Repo laulaa nimenomaan karaokea, koska siinä on helppo päästä laulamaan. Repo lähti mukaan kilpailuihin, koska hän halusi haastaa itsensä. Hän halusi kokeilla, kuinka pitkälle hän pääsee. Tänä keväänä hän pääsi UKC-laulukilpailun finaaliin, joka on 13. toukokuuta.

Oona on aina pitänyt laulamisesta ja musiikista. Hän meni muskariin 3-vuotiaana, opiskeli 15 vuotta pianonsoittoa ja kävi Sibelius-lukion. Hän laulaa myös kuorossa. Kaksi vanhempaa siskoa ovat olleet esikuvina.

Repo valmistui juuri lähihoitajaksi. Hän haluaisi mennä laulamaan karaokea vanhusten kanssa. Ehkä toive vielä toteutuu.

Karaoken Suomen mestaruuskisa: www.sm-karaoke.fi/

Karaoken maailmanmestaruuskisa on Suomessa 14.–18. marraskuuta.

suomi.kwc.fi/

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)