Kahden siskoksen matka

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Sami Kuokkanen © Helsinki-filmi
Uutinen julkaistu: 16.08.2017

Miami on ohjaaja Zaida Bergrothin kolmas pitkä teatterielokuva. Bergroth on ohjannut aiemmin elokuvat Skavabölen pojat ja Hyvä poika. Miami on onnistunut kotimainen tie-elokuva eli road movie.

Zaida Bergroth on ohjannut elokuvan Miami. Se kertoo kahdesta siskosta, jotka tutustuvat toisiinsa pakomatkalla. Krista Kosonen esittää elokuvassa tanssijaa, joka haluaa paeta sekä mennyttä että nykyistä elämäänsä. Sonja Kuittinen näyttelee hänen pikkusiskoaan. Krista Kososen mielestä Miami on harvinainen elokuva siksi, että sen tekijät ovat pääasiassa naisia.

Miami on perinteinen tie-elokuva, jossa matkataan ilman tarkkaa päämäärää. Lopussa elokuva muuttuu myös rikoselokuvaksi ja ajojahdiksi. Se on monipuolinen elokuva. Miami on kiinnostava elokuva pelkästään aiheensa takia.

Kun jännitys tulee mukaan, elokuva muuttuu tavallaan toiseksi elokuvaksi.

Pienestä sekavuudesta huolimatta Miami on harvinaisen onnistunut suomalainen elokuva. Elokuvan naisroolit ovat vahvoja ja monipuolisia.

Miamia esitetään elokuvateattereissa. Elokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa Kanadassa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuun toisella viikolla.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)