Suomen naisille MM-pronssi

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.04.2017

Suomi oli kolmas naisten jääkiekon MM-kisoissa. Suomi voitti pronssiottelussa Saksan komeasti 8–0.

Suomen naiset menestyivät MM-kisoissa hyvin. Suomi oli paras eurooppalainen joukkue. Suomi on siis Euroopan paras maa naisten jääkiekossa.

Yhdysvallat voitti maailmanmestaruuden. Se voitti loppuottelussa Kanadan niukasti 3–2.

Kanada ja Yhdysvallat ovat olleet jo monta vuotta ylivoimaisia naisten jääkiekossa. Suomi voitti näissä MM-kisoissa ensimmäisen kerran Kanadan. Välierässä Kanada oli kuitenkin parempi.

Joskus vielä loppuotteluun?

Suomen tehokkain pelaaja oli Susanna Tapani. Hän teki kisoissa kolme maalia ja syötti kuusi maalia. Jenni Hiirikoski valittiin kisojen parhaaksi puolustajaksi ja Noora Räty parhaaksi maalivahdiksi.

Noora Räty sanoi pronssiottelun jälkeen, että Suomi on mennyt eteenpäin naisten jääkiekossa. Räty arvioi, että Suomi voi vielä päästä ison turnauksen loppuotteluun.

Entä miten Suomen naiset pääsevät Kanadan ja Yhdysvaltojen tasolle? Päävalmentaja Pasi Mustonen toivoi Ylen haastattelussa, että jääkiekkoseurat ottavat naisia mukaan harjoittelemaan poikien ja miesten joukkueisiin. Se nostaisi naisten tasoa.

MM-kisat pidettiin Plymouthissa Yhdysvalloissa. Seuraava iso turnaus on ensi talvena Etelä-Korean olympialaisissa.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)