Suomalaiset innostuvat jalkapallon MM-kisoista

Teksti: Petri Kiuttu, lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 30.06.2014

Suomalaiset seuraavat innokkaasti jalkapallon MM-kisoja. Brasilian MM- kisojen otteluilla on puoli miljoonaa katsojaa.

Yle urheilun päällikkö Panu Pokkinen kertoo, että MM-lopputurnaus kiinnostaa kovasti suomalaisia. Suomalaiset jaksavat katsoa MM-kisoja, vaikka tavallisena iltana tv:stä saattaa tulla jopa yhdeksän tuntia jalkapalloa.

– Otteluilla on keskimäärin yli puoli miljoonaa katsojaa. Jos vertaamme lukuja edellisiin kisoihin ja otamme huomioon osittain aika huonot lähetysajat, olemme ylittäneet tavoitteemme, Pokkinen sanoo. Pokkinen arvelee, että hyviin katsojalukuihin vaikuttavat  huono sää ja uudenlaisen jalkapallo-kulttuurin syntyminen Suomeen.

Jalkapallo ei kuitenkaan yllä yleisurheilun arvokisojen tai olympialaisten katsojamääriin.

– Moskovan yleisurheilun MM-kisojen keihäsfinaalia seurasi peräti 1,8 miljoonaa suomalaista, Pokkinen muistuttaa. Se oli viime vuoden katsotuin tv-ohjelma heti Linnan juhlien jälkeen.

Suomalaisia katsojia kiinnostavat erityisesti eurooppalaisten huippumaiden pelit. Myös isäntämaan Brasilian pelit kiinnostavat luonnollisesti paljon. Vaikka Euroopan maista kisoista ovat jo pudonneet monet suosikit, kuten Englanti, Espanja, Portugali ja Italia, eivät katsojaluvut todennäköisesti laske. Kisojen pudotuspelit alkavat tällä viikolla. Niissä riittää jännitettävää.

Yle panostaa jalkapallon MM-kisoihin poikkeuksellisen paljon.

– MM-kisat ovat vuoden toiseksi suurin satsaus talviolympialaisten jälkeen, Pokkinen sanoo.

MM-kisojen loppuottelu pelataan sunnuntaina 13.7. kello 22. Lähetys Tv2:ssa alkaa kello 21.

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomalaiset innostuvat jalkapallon MM-kisoista”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)