Painonnostaja Anni Vuohijoki on monipuolinen ihminen

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 27.07.2017

Painonnostaja Anni Vuohijoki ei todellakaan ole perinteinen urheilija. Vuohijoki on maailman huippuja painonnostossa. Tämän lisäksi hän on diplomi-insinööri ja tuleva lääkäri.

Anni Vuohijoki harjoittelee jopa 14 kertaa viikossa. Harjoitustunteja kertyy joskus 40. Se on tavallisen ihmisen työviikko. Tämän lisäksi Anni Vuohijoki opiskelee yliopistossa ja käy töissä. Hän myös valmentaa muita painonnostajia.

Tänä kesänä Vuohijoki on työharjoittelussa helsinkiläisesä sairaalassa. Hän valmistuu tulevaisuudessa lääkäriksi. Vuohijoki aloitti lääketieteen opinnot Oulun yliopistossa viime syksynä. Diplomi-insinöörin koulutuksen saanut nainen tekee samalla töitä rakennuksilla.

Vuohijoki sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän ei halua elää ainoastaan urheilulle. Sen uskoo, kun kuulee hänen aikataulunsa.

– Olin koko vuoden 2015 kotona ja harjoittelin. Se ei sopinut minulle. Ajattelin silloin, että minun pitää kehittää tähän aivan oma tyyli, Vuohijoki sanoo Helsingin Sanomissa.

Anni Vuohijoki sijoittui Rion olympialaisissa painnonostossa 10:nneksi. Hän kilpaili 63 kilon sarjassa. Kevään EM-kisoissa Kroatiassa Vuohijoki oli seitsemäs. Hän oli aluksi pettynyt, mutta ajattelee nyt, että tulos oli ihan hyvä.

– Urheilu on minulle tärkeää, mutta se ei ole minulle kaikki.

Vielä neljä vuotta sitten hän oli menestynyt voimanostaja. Vuohijoki syntyi Nakkilassa. Nykyisin hän asuu Helsingissä ja Oulussa.

– Olen saanut apua henkiseltä valmentajalta Pasi Koivuselta. Hän on opettanut minulle ajankäyttöä ja aikataulujen luomista.

29-vuotiaan Anni Vuohijoen pitkän tähtäimen tavoite on kilpailla Tokion olympialaisissa vuonna 2020.

Lähde HS

Painonnostaja Anni Vuohijoki on kevein suomalainen nainen, joka on nostanut yhteistuloksena 200 kiloa. Vuohijoki kilpailee alle 63-kiloisten sarjassa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)