Nuoret lupaukset Liigan tähtinä

Teksti: Petri Kiuttu, lähde IL
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.09.2015

Jääkiekon SM-liigan mestarisuosikki löytyy jälleen Oulusta. Kärppien kovin haastaja on HIFK.

Jääkiekon SM-liiga eli Liiga on jälleen käynnissä. SaiPa, Kärpät, JYP ja Lukko ovat tällä hetkellä sarjataulukon kärjessä. Veikkausten mukaan osa näistä neljästä joukkueesta löytyy keväällä mitalisijoilta.

Iltalehden jääkiekkopörssin mukaan Liigan mestaruuden vie myös tällä kaudella Kärpät. Päävalmentaja Lauri Marjamäellä on koossa koko sarjan vahvin pelaajajoukko. Kärpät vei mestaruuden kahtena edellisenä keväänä. Marjamäki siirtyy tämän kauden jälkeen valmentamaan maajoukkuetta eli Leijonia.

Kärppien oikea laitahyökkääjä on vasta 17-vuotias Jesse Puljujärvi. Hänestä povataan Liigan toista uutta nuorta tähtipelaajaa. Toinen nuori tähti on Tapparan Patrik Laine.

– On harvinaista, että Suomella on yhtä aikaa kaksi näin hyvää uutta pelajaa. Sekä Puljujärvi että Laine ovat iskokoisia hyökkääjiä. Molemmat saavat joukkueissaan suuren roolin tällä kaudella, NHL:n Euroopan-toimiston johtaja Göran Stubb sanoo Iltalehdessä.

Kärppien kovimpia haastajia ovat HIFK, Tappara, TPS, Lukko ja SaiPa. Liigassa nähdään myös uutta väriä, kun Kouvolan KooKoo pääsi mukaan sarjaan.

Liigassa on yhteensä 15 joukkuetta. Jokainen joukkue pelaa runkosarjassa 60 ottelua. Joukkueet on jaettu viiteen lohkoon. Jokaisessa lohkossa on kolme seuraa. Jokainen lohkon joukkue kohtaa muut lohkon seurat runkosarjan aikana kuusi kertaa.

Runkosarja päättyy 10.3.2016. Sen jälkeen pelataan pudotuspelit. Mestari selviää viimeistään 29. huhtikuuta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Nuoret lupaukset Liigan tähtinä”

  1. olen kiinnostunut urheiluliigasta kannatan Helsingin Hifktsa koska se on Meidän jengi
    Kova peliä jääkiekossa pelaava hifk on pelannut
    15 vuotta HIFK ON ENSIMÄINEN jengi joka on palannut kaukaloon sm-liigan päävalmentaja Antti Törmänen on edustanut 20 runkosarjaa voittanut Oulun Kärpät
    Runkosarja päättyy 10.3.2016.Sen jälkeen pelataan pudotuspelit
    .Mestari selviää viimeistään 29.huhtikuuta

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)