Nopea formulakausi alkaa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.03.2017

Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas saattavat menestyä tämän vuoden formula 1 -kilpailuissa.

Jännittävä formula 1 -kausi alkaa kohta. Ensimmäisenä on vuorossa Australian kilpailu Melbournessa 26. maaliskuuta.

Suomalaisille formulakausi on hyvin mielenkiintoinen. Mukana on kaksi suomalaista kuljettajaa. Molemmat ajavat autoilla, joilla voi voittaa maailmanmestaruuden.

Kimi Räikkönen ajaa edelleen Ferrarilla. Valtteri Bottas ajaa ensimmäistä kautta Mercedes Benzin autolla.

Mercedes on voittanut kaikki kolme mestaruutta vuodesta 2014. Mercedeksen Nico Rosberg voitti maailmanmestaruuden viime vuonna. Rosberg lopetti kilpa-ajon, ja Bottas pääsi hänen tilalleen Mercedeksen kuljettajaksi.

Nopeammat autot

Tällä kaudella formula 1 -autot ovat muuttuneet hieman. Autot ovat nopeampia ja niissä on leveämmät renkaat. Niillä pääsee myös mutkissa kovempaa kuin ennen.

Monet asiantuntijat arvioivat, että muutosten takia kilpailuista tulee tasaisia. Ferrari, Mercedes Benz ja Red Bull ovat silti suosikkeja.

Formula 1 -tallit testasivat autoja maaliskuun alussa Barcelonassa.

– Pidän uusista autoista, joten ihan hyvä juttu, sanoi Kimi Räikkönen STT:n haastattelussa.

Lähteet STT, MTV3

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)