Maailman suurin urheilutapahtuma

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 02.07.2012

Lontoon olympialaiset alkavat heinäkuun lopulla.

Lontoon olympialaiset on maailman suurin urheilu- tapahtuma. Kisoihin saapuu 5,5 miljoonaa turistia. Osa lontoolaisista odottaa kisamatkailijoiden saapumista kauhulla. Koko kaupunki menee tukkoon.

– Liikenteestä voi tulla varsinainen painajainen. Metrojuniin ei mahdu ruuhka-aikana edes tavallisena arkipäivänä, Stratfordissa asuva Dez O’Regan sanoo. Olympiastadion sijaitsee Stratfordissa, joka on itäistä Lontoota. Keskustasta sinne on 12 kilometriä.

Lontoon viranomaiset uskovat, että kaikki sujuu kuitenkin ilman suurempia vaikeuksia. Ruuhkista selvitään maltilla. Osa lontoolaisista lähtee ulkomaille tai maaseudulle pakoon lomailemaan pääkaupungin olympiaruuhkaa.

Olympialaisten turvatoimet ovat valtaisat. Kaupunkia vahtii 36 000 ylimääräistä poliisia, vartijaa ja sotilasta. Kaupungin ilmatilassa partioivat hävittäjät ja helikopterit, merellä sota-alukset.

Lontoon olympialaiset järjestetään 27.7.–12.8.

3 kommenttia artikkeliin ”Maailman suurin urheilutapahtuma”

  1. olin harjoittellut vanhaikodissa, mielestäni ,että hoitajat on valittava, jotka todella rakastavat hoitoaan. Jotta todella parantaa vanhusten hoidon laatua.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)