Koripallon MM-kisat alkavat

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.08.2014

Suomen koripallomaajoukkue aloittaa MM-kisat kovalla pelillä Yhdysvaltoja vastaan.

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin urakka lajin MM-kisoissa alkaa lauantaina 30. elokuuta. Avausvastustaja on maailman kovimpiin koripallomaihin kuuluva Yhdysvallat. USA:n jälkeen Susijengi saa alkusarjassa vastaansa Ukrainan, Dominikaanisen tasavallan, Turkin ja Uuden-Seelannin.

Suomen miesten maajoukkue on mukana ensimmäistä kertaa MM-kisoissa. Kisat kiinnostavat myös katsojia, sillä Espanjaan lähtee yli 5 000 suomalaista koripallofania. Susijengi kiinnostaa

Suomen koripallomaajoukkue on onnistunut houkuttelemaan lajin pariin aivan uusia urheilufaneja. Maajoukkueen hyvät esitykset ovat saaneet aikaan koripallokuumeen, jollaista ei ole aikaisemmin Suomessa nähty.

Koripallo on ollut Suomessa pieni urheilulaji, jos sitä verrataan jääkiekkoon, jalkapalloon tai pesäpalloon. Susijengin into on kuitenkin tarttunut myös suomalaisiin penkkiurheilijoihin. Koripallo-otteluissa käy nykyisin hyvin katsojia, ja maajoukkueen ottelut kiinnostavat jo suurtakin yleisöä.

Susijengi – Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle -kirja kertoo maajoukkueen tarinan alusta lähtien. Susijengi on taistellut tiensä Euroopan alakastista MM-tasolle saakka valmentaja Henrik Dettmannin johdolla. Dettmann on johdattanut Susijengiä vuodesta 2004 lähtien. Joukkueen tärkeimpiä pelaajia ovat olleet esimerkiksi Hanno Möttölä, Teemu Rannikko ja Petteri Koponen.

Koripallon MM-kisat Espanjassa 30.8.–14.9.2014. Yle esittää ottelut suorina lähetyksinä tv:ssä ja radiossa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)