Lenkkeily on helppo tapa liikkua. Tärkein varuste on pari lenkkitossuja.

Lenkkeily on helppo tapa liikkua. Tärkein varuste on pari lenkkitossuja.

Juokse pois!

Kevät on yleinen aika aloittaa lenkkeily eli kävely tai juoksu. Moni ajattelee, että kesällä on kiva olla hyvässä kunnossa.

Hiekka rapisee kenkien alla, kun ryhmä juoksijoita kulkee polulla.

– Lantio ylös, hyvä ryhti. Muistakaa rentous! kuuluu Jasu Salosen ohjeet tällä kertaa.

Jasu on harrastanut liikuntaa pitkän aikaa ja kilpaillut, mutta nyt hän valmentaa muita. Tällä kertaa vuorossa on Keravan opiston juoksukoulun oppilaat.

Juoksukoulu kestää vain muutaman viikon, ja tunneilla ehditään käydä läpi muutamia perusasioita juoksemisesta. Jasun mielestä juokseminen on hyvä tapa liikkua, koska se sopii monelle.

– Tärkeintä on, että muistaa aloittaa rauhassa. Hyvä sääntö on PPPP eli pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta    eli tavallisesti.

Sääntö koskee myös juoksemista eli alussa myös juoksuvauhti voi olla hyvin hidas. Jos aloittaa liian innokkaasti, voi loukata itsensä tai lenkki voi tuntua liian raskaalta. Silloin ei ehkä halua lähteä uudelleen.

Lenkit voi aloittaa kävelyllä. Juoksemista voi kokeilla oman kunnon mukaan. Kun kunto alkaa kohota, voi vähän nostaa vauhtia ja juosta pidempiä matkoja.

Lenkille voi lähteä melkein milloin ja missä vain. On kuitenkin väliä, millaisen lenkkipolun valitsee. Hiekka tai sahanpuru ovat pehmeitä, ja siksi ne ovat parempia jaloille. Asfalttia Jasu ei suosittele.

– Se on kova alusta. Varsinkin aluksi, kun ei ole tottunut juoksemaan, asfaltti voi aiheuttaa ongelmia.

Kengät kuntoon

Juoksemiseen ei tarvita paljon varusteita. Kengät ovat tärkeät. Niihin kannattaa Jasun mielestä panostaa.

– Hyvä kenkä tukee askelta. Se estää loukkaantumista ja vaimentaa askeleen tärähdystä.

Esimerkiksi urheilukaupat osaavat neuvoa, millaiset kengät kannattaa ostaa. Käytettyjä kenkiä Jasu ei suosittele.

– Kenkä muotoutuu nopeasti jalan mukaan. Vanha kenkä voi aiheuttaa väärän asennon jalalle. Se voi aiheuttaa vahinkoa, vaikka rahaa säästyy.

Ilo liikkua

Jasun mielestä lenkkeily on hyvää terveysliikuntaa. Se on hyvä tapa nostaa kuntoa. Se myös piristää mieltä.

– Liikunnasta saa voimaa. On virkeämpi olo ja se tuntuu kivalta!

Esimerkiksi Tampereella oli 20.5. juoksutapahtuma, jonka nimi on likkojen lenkki. Tapahtumassa on aina monta eripituista reittiä. Lyhyin vaihtoehto on 2,3 kilometrin kävely. Reitti on esteetön ja reitillä oli avustajia, jotka auttavat tarpeen vaatiessa.


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.