Terrorijärjestö Isis iski myös Iranissa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.06.2017

Iranin pääkaupungissa Teheranissa tehtiin keskiviikkona kolme terrori-iskua. Ääri-islamilainen terroristijärjestö Isis ilmoitti tehneensä iskut. Iskuissa kuoli ainakin 15 ihmistä, kymmeniä loukkaantui.

Iranin parlamenttiin hyökkäsi aamulla neljä asemiestä. Yksi miehistä räjäytti itsensä. Hyökkääjät olivat pukeutuneet naisiksi. Lähes samaan aikaan kaksi terroristia alkoi ammuskella rynnäkkökivääreillä ajatollah Khomeinin mausoleumin edustalla. Toinen terroristeista räjäytti itsensä. Terroristit saattoivat olla naisia. Iskupaikka sijaitsee 15 kilometrin päässä parlamentista. Kolmas isku tehtiin ajatollah Khomeinin haudan lähellä, missä itsemurhapommittaja räjäytti itsensä.

Iran on ollut pitkään rauhallinen maa, johon terroristit eivät ole onnistuneet iskemään. Terrori-iskut ovat olleet Iranissa hyvin poikkeuksellisia, koska maa on hyvin tarkkaan vartioitu sotilasvaltio.

Sunnalainen Isis onnistui  iskemään shiialaisen Iranin vallan ytimeen. Isis pitää shiialaisia vääräuskoisina ja on uhannut hyökätä heitä vastaan järjestelmällisesti. Irania pidetään shiialaisen islamin johtavana maana Lähi-idässä. Isis on uhonnut, että se valloittaa Iranin ja tekee siitä oikean islamilaisen valtion.

Lähteet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)