Palestiina toivoo tunnustamista

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.12.2014

Palestiinalaiset toivovat, että yhä useammat maat tunnustavat Palestiinan oikeaksi valtioksi.

Palestiinalainen poliitikko Nabil Shaath vieraili äskettäin Suomessa. Hän toivoo, että Suomi tunnustaa pian Palestiinan valtion.

– Toivon, että Suomi seuraa Ruotsin esimerkkiä ja tunnustaa Palestiinan valtion, Shaath sanoi.

Ruotsi on ensimmäinen EU-maa, joka on tunnustanut Palestiinan valtion. Tämä tapahtui lokakuussa. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström sanoi, että tunnustaminen voi auttaa rauhan saavuttamista Lähi-idässä.

– Israelin ja Palestiinan rauhanneuvottelut ovat tasapuolisempia, jos molemmilla on oma valtio, sanoi Wallström.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini pitää Israelin ja palestiinalaisten ongelman ratkaisemista hyvin tärkeänä. Mutta muut EU-maat eivät ole tunnustaneet Palestiinan valtiota.

Palestiinan alue Lähi-idässä jaettiin vuonna 1947 YK:n päätöksellä. Israel sai puolet alueesta. Siitä tuli juutalainen valtio. Palestiinalaisille jäi Itä-Jerusalem, Jordan-joen Länsiranta ja Gazan alue.

Israel julistautui itsenäiseksi vuonna 1948. Monet palestiinalaiset joutuivat silloin pakenemaan. Sadat tuhannet palestiinalaiset elävät yhä pakolaisleireillä. Konfliktia ei ole ratkaistu vieläkään.

Lähteet HS, DN, Global.finland

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)