Nuoret marssivat aseita vastaan

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 28.03.2018

Sadattuhannet ihmiset Yhdysvalloissa vaativat aselakien tiukentamista.

Yhdysvalloissa järjestettiin viime lauantaina valtavan suuria mielenosoituksia. Mielenosoittajat vaativat, että aselakeja tiukennetaan. Yhdysvalloissa on helppo ostaa monenlaisia aseita.

Joukkomurhat järkyttivät

Yhdysvalloissa on tapahtunut viime vuosina useita joukkomurhia. Monet joukkomurhat ovat tapahtuneet kouluissa. Siksi varsinkin nuoret ovat vihaisia. Nuoret vaativat, että aseita ei saa enää ostaa yhtä helposti kuin nykyään. Nuoret vastustavat myös NRA-järjestöä. Se on Kansallinen kivääriyhdistys, jonka mielestä kaikki saavat vapaasti ostaa aseita.

Mielenosoitukset alkoivat helmikuussa Floridan osavaltiossa. Siellä tapahtui koulussa joukkomurha, jossa kuoli 17 ihmistä. Koulun oppilaat aloittivat liikkeen, joka vaatii aselakien tiukennusta. Liike on levinnyt laajasti Yhdysvaltain eri puolille.

Lauantaina mielenosoituksia järjestettiin monissa kaupungeissa. Mielenosoitusten tunnuslause oli March for Our Lives eli marssi elämämme puolesta.

Lähde STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)