Nepal julisti suruajan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 29.04.2015

Nepalissa sattui voimakas maanjäristys viime lauantaina. Järistyksessä kuoli yli 5 000 ihmistä. Nepalin pääministeri arvioi, että kuolleita voi olla jopa 10 000.

Järistys sattui lauantaina aamupäivällä kello 11.56 Nepalin aikaa. Nepalissa kello on 2 tuntia 45 minuuttia Suomen aikaa edellä.

Maanjäristyksessä loukkaantui yli 7 000 ihmistä. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,9 magnitudia. Se tarkoittaa erittäin voimakasta maanjäristystä.

Nepal julisti tiistaina kolmen päivän suruajan maanjäristyksen uhrien muistolle.

Maanjäristys teki suurta vahinkoa Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa. Sadat talot sortuivat ja useat maailmanperintökohteet tuhoutuivat tai vahingoittuivat. Maanjäristys aiheutti Himalajan vuoristossa suuria lumivyöryjä. Ainakin 18 kiipeilijää kuoli Mount Everestin rinteillä. Järistys surmasi ihmisiä myös Nepalin naapurimaissa Intiassa ja Kiinassa.

Suomi on myöntänyt Nepalille kaksi miljoonaa euroa uhrien auttamiseksi. Nepalin pääministeri Sushil Koirala sanoo, että Nepalin hallitus tekee kaikkensa maanjäristyksen uhrien auttamiseksi.

Nepal on maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.Nepalissa on kahdeksan maailman kymmenestä korkeimmasta vuorenhuipusta. Nepalissa on l30 miljoonaa asukasta. Heistä suurin osa on uskonnoltaan hinduja.

2 kommenttia artikkeliin ”Nepal julisti suruajan”

  1. olen surullinen kun kuutelin Nepalilainen uutiset.koska oli ei ketä teitä milloin tapatui Luonnonmullistus.Se oli iso ongelma ihmisiä kuoli.ei ole asunto,ruokaa.ja lapset ei ole iså ja äiti.se oli surullinen uutiset.

    Vastaa
  2. Ihmisen elämä on hyvin tärkeää, joka tuo suurta tuskaa , kun monia ihmisiä kuolee . kaikki mitä voin sanoa on anteeksi ihmisille , jotka menettivät elämänsä ja myös niille, jotka menettivät rakkaitaan. Vetoan myös UN auttaa heitä tässä vaikeina aikoina

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)