Mashadin kaupungissa ihmiset osoittivat mieltä Iranin hallituksen puolesta.

Isoja mielenosoituksia Iranissa

Iranissa järjestettiin uuden vuoden jälkeen useita mielenosoituksia. Mielenosoituksissa kuoli yli 20 ihmistä ja monia pidätettiin.

Ihmiset osoittivat mieltä työttömyyden ja köyhyyden takia. Monet mielenosoittajat vaativat myös ihmisille enemmän vapautta. He halusivat lisäksi, että ajatollah Ali Khamenei eroaa. Ajatollah on Iranin korkein uskonnollinen johtaja, jolla on paljon valtaa.

Iranin hallitus ei hyväksynyt mielenosoituksia. Hallitus lopetti mielenosoitukset väkivallalla. Ainakin 22 ihmistä kuoli, ja yli 1 000 mielenosoittajaa pidätettiin.

Uskonnollinen hallinto Iran on Lähi-idän maa, jossa on yli 80 miljoonaa asukasta. Iranissa on paljon öljyä. Maa on rikastunut öljyn avulla. Iranissa on tiukat uskonnolliset lait.

Iranin presidentti on Hassan Rohani. Hän sanoi, että iranilaisilla on oikeus osoittaa mieltään. Rohani haluaa myös, että iranilaiset saavat käyttää sosiaalista mediaa.

Uskonnollisella johtajalla eli ajatollahilla on kuitenkin enemmän valtaa kuin presidentillä. Ajatollah Ali Khamenei on muun muassa Iranin armeijan komentaja. Hän päättää Iranin ulkopolitiikasta. Khamenei ei hyväksy mielenosoituksia samalla tavalla kuin Rohani.

Viime viikolla Iranissa järjestettiin myös mielenosoituksia, jotka tukivat maan johtoa.

Lähteet Yle, Metro

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.