Euroopassa on harvinaisen kylmää

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 05.03.2018

Euroopassa on harvinaisen kylmä talvisää. Monissa maissa on satanut paljon lunta. Lumisade on vaikeuttanut ihmisten elämää.

Runsas lumisade on haitannut esimerkiksi lento-, juna- ja maantieliikennettä. Monissa maissa on peruttu jalkapallo-otteluita. Satoja lentoja ja junavuoroja on peruttu. Yli 40 ihmistä on kuollut pakkasen takia. Suurin osa kuolleista ihmisistä on kodittomia, jotka eivät ole löytäneet lämmintä suojaa.

Lunta on satanut paikoissa, joissa sitä ei normaalisti nähdä. Italian pääkaupungissa Roomassa lunta satoi helmikuun lopussa 10 senttiä. Lumi peitti myös Venetsian kanaalit. Italiassa on ollut myös pakkasta. Se on harvinaista, sillä Italian lämpötila ei yleensä laske nollan alapuolelle. Lunta on satanut myös Välimeren saarilla, kuten Korsikalla.

Lunta ja kylmää säätä on riittänyt myös Britanniassa, Ranskassa ja Keski-Euroopassa. Hollannin pääkaupungin Amsterdamin kanaalit ovat jäätyneet monen vuoden tauon jälkeen. Hollantilaiset lapset ovat päässeet luistelemaan kanaaleihin ensimmäistä kertaa elämässään.

Britanniassa kylmää säätä kutsutaan ”idän pedoksi”. Harvinaisen kylmä sää johtuu ilmasta, joka tulee Siperiasta puhaltavasta tuulesta.

4 kommenttia artikkeliin ”Euroopassa on harvinaisen kylmää”

  1. Hyvä vaan ettei lunta enää hirveästi sataisi. Tällaiset aurinkoiset pakkaspäivät sopii meikälle hyvin. Aurinkolasit vaan välttämättömät kun lunta. Lumisokeuskin voi pahimmillaan yllättää

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)