Bosporinsalmen alle valmistui tunneli

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.11.2013

Istanbuliin valmistui junatunneli, joka alittaa Bosporinsalmen. Tunneli yhdistää Euroopan ja Aasian. Siitä unelmoitiin jo 150 vuotta sitten.

Turkkilaisen ottomaanivaltakunnan sulttaanit haaveilivat jo vuosisata sitten tunnelista, joka yhdistää Euroopan ja Aasian. Valtavan tunnelin rakentaminen ei kuitenkaan ollut mahdollista ennen nykyaikaisia rakennusmenetelmiä. Ensimmäiset rakennuspiirustukset tunnelista ovat vuodelta 1891. Käytännössä tunnelin rakentamista pidettiin mahdottomana vielä pitkään. Tunnelin rakentaminen oli myös hyvin kallista. Se maksoi kolme miljardia euroa. Japani osallistui tunnelin rahoittamiseen.

Kaksi mannerta yhdistyi lopulta lokakuun lopussa. Bosporinsalmi on kapea meriväylä, joka jakaa Istanbulin. Se yhdistää Mustanmeren ja Marmaranmeren. Bosporinsalmi on maailman vilkkaimpia laivaväyliä.

Tunnelin rakennustyöt alkoivat vuonna 2004. Rakennusalueella tehtiin runsaasti arkeologisia löytöjä, joiden joukossa oli 30 Bysantin ajalta peräisin olevaa laivaa. Istanbul tunnettiin aiemmin Konstantinopolina, Itä-Rooman Bosporinsalmen alle valmistui tunneli pääkaupunkina.

Marmaray-rautatietunneli on vain yksi suurisuuntaisista hankkeista, jotka Turkin kiistelty pääministeri Recep Tayyip Erdoganin on laittanut alulle. Erdogan haluaa rakennuttaa Istanbuliin 50 kilometrin pituisen kanaalin, joka halkaisee kaupungin kahtia. Lisäksi Erdogan haluaa Istanbuliin maailman suurimman lentokentän ja valtavan moskeijan. Bosporinsalmen yli rakennetaan uutta siltaa. Rakennustöiden tieltä on pitänyt kaataa miljoona puuta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Bosporinsalmen alle valmistui tunneli”

  1. Käytännössä,rakentamista, tunnelista, Rakennusalueella,hankkeista,Istanbuliin,alittaa, laivaa, vuodelta ,joukossa,valmistui,ajalta,lopulta

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)