Ainakin 50 kuoli joukkomurhassa Yhdysvalloissa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.06.2016

Kymmeniä ihmisiä kuoli joukkomurhassa amerikkalaisessa yökerhossa.

Joukkomurha tapahtui Orlandossa, joka sijaitsee Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa. 29-vuotias mies hyökkäsi lauantai-iltana yökerhoon. Hyökkääjällä oli mukanaan rynnäkkökivääri ja käsiase. Hän surmasi ainakin 50 ihmistä ja yli 50 ihmistä haavoittui. Poliisi ampui hyökkääjän.

Hyökkääjä on syntynyt Yhdysvalloissa. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Afganistanista.

Vielä ei tiedetä, miksi mies hyökkäsi yökerhoon. Mies ilmoitti vähän ennen joukkomurhaa, että hän on Isisin kannattaja. Isis on ääri-islamilainen terrorijärjestö. Myös Isisin radiokanava ilmoitti, että Isis on vastuussa joukkomurhasta. Monet asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että hyökkääjällä ei ollut suoraa yhteyttä Isisiin.

Hyökkääjän isän mukaan teolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Hän kertoi, että hänen poikansa vihasi homoseksuaaleja. Yökerho, johon hyökättiin, oli seksuaalivähemmistöjen suosiossa.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)