Uusi sarjakuva Selkosanomiin

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Milla Risku
Uutinen julkaistu: 28.01.2015

Selkosanomat saa uuden sarjakuvan. Ensimmäinen osa ilmestyy seuraavassa numerossa eli numerossa 3.

Sarjakuvaa piirtää Milla Risku. Hän on monipuolinen taiteilija. Piirrosten ja kuvitusten lisäksi hän tekee myös nukketeatteria ja työskentelee kouluttajana.

Milla on kotoisin Kuopiosta, mutta asuu nykyisin Helsingissä. Hän on lapsesta asti pitänyt piirtämisestä ja käsillä tekemisestä. Hän pitää siitä, että asiat esitetään mahdollisimman yksinkertaisesti ja pelkistetysti.

Milla aikoo tehdä Selkosanomiin sarjakuvia ihmisten arkisista tilanteista.

Sarjakuvan päähenkilöinä seikkailevat Aaro ja Annikki Arkinen. Ensimmäisessä osassa päähenkilö Aaro käy ravintolassa.

– Olisi tosi hauskaa, jos lukijat lähettäisivät toiveita niistä aiheista, joita käsittelen sarjakuvassani, Milla Risku sanoo.

Lähetä toiveesi sarjakuvien aiheiksi sähköpostilla osoitteeseen: selkokeskus@kvl.fi

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)