Tapani Bagge kertoo hauskoja tarinoita

Teksti: Ari Sainio
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 25.10.2017

Tapani Baggen uudessa selkokirjassa Alligaattori riittää vauhtia ja huumoria.

Alligaattori on Baggen ensimmäinen selkokirja. Kirjan alussa kaksi miestä kuljettaa moottorivenettä tietä pitkin rannikolta sisämaahan. Lopussa he joutuvat pienelle saarelle keskelle merta. Eikä sinne ole edes ajettu veneellä, sillä se on hajonnut kappaleiksi jo alussa. Sitä ennen miehet kohtaavat myös oikean alligaattorin.

– Selkokirjan kirjoittaminen ei paljon eroa tavallisesta kirjasta. Yritin pitää kielen yksinkertaisena ja selkeänä, Bagge kertoo. Kirjan päähenkilö Koskela on mies, jolta ei onnistu oikein mikään. Hän ei kuitenkaan anna periksi, vaan yrittää sitkeästi uudelleen. Koheltaminen jatkuu, ja lukijalla on hauskaa.

– Tarkoitus oli tehdä hauska veijariromaani. Ainakin minulla oli hauskaa, kun keksin kaveruksille yhä uusia vastoinkäymisiä, Bagge sanoo. Bagge kertoo, että myös lukijat ovat ottaneet kirjan hyvin vastaan:

– Eräs lukija valitti, että hän ei päässyt nukkumaan ennen kuin oli lukenut kirjan loppuun saakka. Aina kun hän yritti lopettaa lukemisen, kirjassa tuli uusi yllätys, ja oli pakko jatkaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)