Mistä hybridiuhat tulevat?

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.09.2017

Hybridiuhista ja -sodankäynnistä puhutaan nykyään paljon. Mutta mitä ne ovat?

Tunnetuin esimerkki hybridisodankäynnistä nähtiin, kun Venäjä valloiti Krimin Ukrainalta vuonna 2014. Venäjä käytti aseita, levitti vääriä tietoja ja painosti taloudellisesti.

Myöhemmin Venäjä on käyttänyt hybridiuhkia Euroopan unionia ja puolustusliitto Natoa vastaan.

Miksi juuri Venäjä käyttää hybridiuhkia muita maita vastaan?

– Venäjä yrittää heikentää Euroopan unionia ja Natoa, sanoo sotatieteiden tutkija Saara Jantunen.

Yksinvaltaisten harrastus

Venäjä on autoritaarinen eli yksinvaltainen valtio. Vallassa on vahva johtaja ja yksi puolue. Lehdistön vapautta rajoitetaan. Myös Turkki ja Kiina ovat tällaisia maita. Juuri ne käyttävät eniten hybridiuhkia. Myös ääriliikkeet, kuten terrorijärjestö Isis, harjoittavat hybridisotaa ja käyttävät hybridiuhkia.

Yksi keino on etsiä EU-maista henkilöitä, jotka ovat jo tyytymättömiä EU:hun. Kun henkilö löytyy, Venäjä tukee häntä.

Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala kertoo esimerkin. Venäläinen tv-kanava Russia Today (RT) pyysi Hautalaa useita kertoja mukaan tv-ohjelmiin, koska Hautala on arvostellut joitakin EU:n toimia. Hautala kieltäytyi, koska hän ei halunnut osallistua Venäjän vaikutusyrityksiin. Russia Today on yksi Venäjän hybridivaikuttamisen väline.

Hybridiuhat eivät synny tyhjästä eivätkä pelkästä kiusanteosta. Saara Jantunen korostaa, että niiden taustalla on yhteiskunnan jakautuminen.

Esimerkiksi valeuutisilla riittää lukijoita, jos osa ihmisistä on tyytymättömiä. Valeuutiset ja väärät tiedot vahvistavat tyytymättömyyttä ja ääriajattelua.

Juttu perustuu EU:n puolustus ja hybridiuhat -seminaarin puheenvuoroihin 8.9.2017.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)