Ilmastonmuutos koettelee Helsinkiä

Ilmasto lämpenee kaikkialla maailmassa. Lämpeneminen aiheuttaa kuivuutta, tulvia ja hirmumyrskyjä eri puolille maapalloa.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Suomeen. Kesät lämpenevät ja talven kylmä kausi lyhenee, jos ilmasto lämpenee. Etelä-Suomessa lunta ei ehkä ole enää talvella ollenkaan.

Lämpenemisellä on myös muita seurauksia. Uusi brittiläinen tutkimus kertoo, että tulvat saattavat yleistyä Helsingissä. Helsinki voi olla yksi niistä kaupungeista, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkein eniten.

Myös yhdysvaltalainen tutkimus ennustaa Helsingille huonoja aikoja. Sen mukaan ilmaston lämpötila voi nousta Helsingissä keskimäärin 2,5 astetta. Se voi tuntua pieneltä nousulta, mutta sillä on suuri vaikutus.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta. Sopimuksen on allekirjoittanut noin 150 maata. Sopimuksen tavoite on, että maapallon keskimääräinen lämpötila ei nouse yli 1,5 astetta. Voi kuitenkin olla, että lämpötila nousee enemmän.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste