Yhä useampi vainaja tuhkataan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.08.2017

Yhä useampi suomalainen vainaja päätyy tuhkauurnaan perinteisen arkun sijasta. Viime vuonna jo yli puolet vainajista sai polttohautauksen eli heidät tuhkattiin.

Suomessa tehtiin viime vuonna 27 500 tuhkausta eli polttohautausta. Suomessa kuoli viime vuonna 53 923 henkeä. Se on suurin määrä sotavuosien jälkeen eli yli 70 vuoteen.

Vielä 1990-luvulla alle viideosa vainajista tuhkattiin. Sittemmin tuhkaamisen suosio on kasvanut voimakkaasti. Uusia arkkuhautausmaita ei enää juurikaan perusteta. Sen sijaan uurnauhautapaikkojen määrä kasvaa.

Tuhkaaminen on erityisesti kaupunkilainen ilmiö. Maaseudulla perinteinen arkkuhautaaminen on edelleen suositumpaa.

Yhä harvempi suhtautuu tuhkaamiseen kielteisesti. Arkkuhautaamisen kustannukset ovat lisäksi korkeammat kuin uurnahautaamisen.

Vainajan tuhka voidaan sirotella uurnassa myös muualle kuin hautausmaalle. Tuhkan sirottelu vesistöihin ja mereen on erityisen suosittua. Monet haluavat tuhkansa esimerkiksi omalle kesämökille.

Lähde HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)