Uusia keinoja lukuinnon paluulle

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.11.2017

Nuorten lukutaidon parantamiseksi ryhdytään tositoimiin. Suomalaisten nuorten lukutaito on heikentynyt. Se on herättänyt laajalti huolta.

Opetusministeriö kokosi viime viikolla yhteen ison joukon lukemisen asiantuntijoita. Joukkoa kutsutaan kansalliseksi lukutaitofoorumiksi. Mukana on kirjailijoita, kirjojen kustantajia, tutkijoita, opettajia ja järjestöjen edustajia.

Lukutaitofoorumi sai käyttöönsä miljoona euroa ja aikaa ensi vuoden elokuun loppuun asti. Tehtävänä on laatia suunnitelma lasten ja nuorten lukemisen ja lukuharrastuksen kehittämiselle.

Nuoret miehet heikoimpia

Kaikenikäiset suomalaiset ovat perinteisesti lukeneet ahkerasti. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Viime vuosina varsinkin nuorten miesten lukutaito on heikentynyt. Sen sijaan tytöt lukevat selvästi enemmän ja paremmin kuin pojat. Usein nuoret lukevat vähän, jos heidän vanhempansa lukevat vähän.

Lukutaitofoorumin puheenjohtaja on kirjailija Juha Itkonen. Monet hankkeet yrittävät jo tukea nuorten lukutaitoa. Itkonen toivoo Helsingin Sanomissa, että foorumi ohjaa hankkeita samaan päämäärään.

Lähteet OKM, HS

Yksi kommentti artikkeliin ”Uusia keinoja lukuinnon paluulle”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)