Uusi hallitus tekee valtavat säästöt

Teksti: Petri Kiuttu, lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 28.05.2015

Hallitus aikoo leikata julkista taloutta seuraavien neljän vuoden aikana kovalla kädellä. Rankimmin säästöt kohdistuvat sosiaalietuuksiin ja opetukseen.

Pääministeri Juha Sipilän hallitus leikkaa menoja tuntuvasti opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta. Näistä säästetään 541 miljoonaa euroa.

– Nämä ovat kipeitä säästöjä eli leikkauksia, jotka kohdistuvat opiskelijoihin. Uudistaminen vaatii kuitenkin näitä säästöjä, Sipilä sanoo.

Hallitus aikoo leikata vuoteen 2019 mennessä julkisia menoja noin neljällä miljardilla eurolla. Julkisiin menoihin kuuluvat sekä valtion että kuntien menot.

Sosiaalietuuksista leikataan 800 miljoonaa euroa. Esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa heikennetään. Myös opintotuki heikentyy. Opintotukea maksetaan tulevaisuudessa nykyistä lyhyemmän aikaa. Asumistukien määrä laskee. Lääkekorvauksista joutuu maksamaan jatkossa korkeampaa omavastuuta.

Hallituksen ohjelman säästöt kohdistuvat myös lapsiperheisiin. Hallitus rajaa lapsiperheiden oikeuttaa niin sanottuun subjektiiviseen päivähoitoon. Jatkossa perheillä, joista toinen vanhempi on kotona, ei ole enää oikeutta kokopäiväiseen kunnalliseen hoitopaikkaan. Päiväkotien hoitajien määrät vähenevät.

Asuminen kallistuu. Asuntolainojen korkovähennys laskee vuonna 2019 25 prosenttiin.

– Tilanne on vaikea. Suomi ei voi ottaa enää enempää velkaa, pääministeri perusteli leikkauksia. Sipilä muistuttaa, että säästöillä on tarkoitus saada Suomen talous terveelle pohjalle ja valtio kilpailukykyiseksi.

– Nämä leikkaukset koskevat kaikkia tässä yhteiskunnassa, Timo Soini sanoo.

Hallitus laskee palkkaverotusta. Myös autovero laskee.

Hallitus haluaa tehdä niin sanotun yhteiskuntasopimuksen työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallitus luopuu 1,5 miljardin euron säästöistä ja veronkorotuksista, jos järjestöt hyväksyvät sopimuksen. Jos sopimus syntyy, hallitus toteuttaa miljardin euron tuloveron kevennyksen. Jos työmarkkinajärjestöt eivät saa aikaan yhteiskuntasopimusta elokuuhun mennessä, säästöt ja veronkorotukset tulevat voimaan.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)