Tornioon perustettiin järjestelykeskus

Teksti: Leealaura Leskelä, lähteet VU, Yle, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.09.2015

Tornioon Lappiin on avattu keskus, jonne turvapaikahakijat ohjataan. Suomeen on tänä vuonna saapunut jo yli 12 000 turvapaikanhakijaa.

Tulijat ohjataan jatkossa uuteen järjestelykeskukseen, jossa heidät rekisteröidään turvapaikanhakijoiksi. Sen jälkeen tulijat lähetetään vastaanottokeskuksiin muualle Suomeen. Turvapaikkaa hakevat ihmiset eivät välttämättä enää voi itse valita, minne heidät Suomessa lähetetään. Tilanteen hallinta alkaa olla hyvin vaikeaa. Suomen sisäministeri Petteri Orpo sanoi, että Suomen rajat voitaisiin jopa sulkea pakolaiskriisin vuoksi.

– Jos pakolaiskriisiin ei löydy yhteistä eurooppalaista ratkaisua, Suomi voisi sulkea rajansa, Petteri Orpo sanoo Verkkouutisten haastattelussa.

Ministerin mukaan Suomen pitäisi kuitenkin ensin ottaa vastaan riittävä määrä pakolaisia, koska Suomen täytyy  kantaa vastuunsa tilanteesta.

Myös Suomen ulkoministeri Timo Soinin mukaan Suomen linja turvapaikanhakijoita kohtaan saattaa tiukentua.

Euroopassa maiden rajoja on jo suljettu pakolaistilanteen vuoksi. Unkari sulki rajansa naapuri- maahansa Serbiaan, jotta pakolaiset eivät tulisi sitä kautta Unkariin. Varsinkin Balkanin alueella Unkarin, Serbian ja Kroatian välit ovat kiristyneet. Harvat pakolaiset haluavat jäädä Itä-Euroopan maihin. Useimmat heistä haluavat jatkaa matkaansa esimerkiksi Saksaan ja Itävaltaan tai Pohjoismaihin.

EU:ssa ei oikein kukaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Monet toivovat EU:n yhteistä pakolaispolitiikkaa. Se on kuitenkin vaikeaa, koska EU-maat ovat täysin erimielisiä ratkaisuista.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)