Talvivaaran kaivos meni konkurssiin

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 18.11.2014

Kainuulainen kaivosyhtiö ei saanut rahoitusta järjestymään. Sadat ihmiset menettävät työpaikkansa.

Talvivaaran vaikeudet liittyvät ympäristöongelmiin ja kaivoksen vesien käsittelyyn. Kaivokselta on päässyt metallipitoista vettä luontoon. On epäilty, että järvet kaivoksen lähistöllä ovat pilaantuneet kaivosvesien vuoksi. Yhtiön johtoa syytetään tällä hetkellä oikeudessa ympäristörikoksista.

Monet tahot ovat vaatineet jo pitkään kaivostoiminnan lopettamista ympäristöongelmien vuoksi. Muun muassa kahdeksan luonnonsuojelujärjestöä on vaatinut kaivoksen sulkemista.

Kaivos jatkaa kuitenkin osaa toiminnastaan konkurssista huolimatta. Kaivoksen metallien liuotusta ei voi lopettaa kesken, vaan lopettaminen täytyy tehdä vähitellen. Toiminnan lopettaminen voi viedä vuosia.

Konkurssi on Kainuulle vakava paikka. Kaivos on työllistänyt alueella satoja ihmisiä ja monia yrityksiä. Kainuussa on paljon työttömiä jo ennestään, joten kaivoksen sulkeminen on työllisyyden kannalta huono asia.

Valtio menettää rahaa

Valtio omistaa Talvivaarasta 15 prosenttia. Siksi Talvivaaran konkurssi maksaa myös valtiolle paljon rahaa.

Talvivaara on nyt yrityssaneerauksessa. Siinä selvitetään, löytyisikö kaivokselle uusi omistaja. Uuden omistajan kautta kaivostoiminnan velat voitaisiin järjestellä ja kaivostoimintaa jatkaa. Neuvotteluja kaivostoiminnan jatkamisesta käydään parhaillaan.

– Toivottavasti saamme kaivostoiminnalle jatkajan, toivoi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut, että valtio voi myös jatkossa osallistua Talvivaaran kaivoksen rahoittamiseen, jos uusi jatkaja löytyy. Ympäristöasiat pitää kuitenkin hoitaa tulevaisuudessa paremmin.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)