Talvi oli harvinaisen leuto

Teksti: Lähteet Luontoliitto, www.ilmatieteenlaitos.fi
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 25.03.2014

Ilmatieteenlaitoksen mukaan sää oli joulukuussa ja helmikuussa paljon lämpimämpi kuin yleensä.

Tammikuussa oli jonkin aikaa kylmempää. Myös maaliskuun alussa oli lyhyt kylmä jakso. Myös lunta oli tänä talvena harvinaisen vähän.

Leuto talvi vaikutti myös luontoon. Jotkut kasvit alkoivat kasvaa joulukuussa keskellä talvea.

Helmikuussa Etelä-Suomessa nähtiin myös sinivuokkoja ja leskenlehtiä sekä nokkosperhosia.

– Muuttolintuja alkoi saapua Suomeen tavallista aikaisemmin. Esimerkiksi laulujoutsenia ja töyhtöhyyppiä saapui runsaasti jo helmikuussa, kertoo Varpu Pärssinen. Hän toimii Luonto-Liitossa Kevätseuranta-vastaavana.

Aikainen kevät ei kuitenkaan välttämättä ole luonnolle ongelma.

– Varhaiset kevätlajit ovat sopeutuneet vaihtelevaan säähän. Ne kestävät myös pientä pakkasta, Pärssinen sanoo.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)