Poliisi varautui terrori-iskuun Helsingissä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.06.2017

Helsingin keskustassa Temppeliaukion kirkolla oli sunnuntaina suuri poliisioperaatio. Poliisi oli saanut vinkin mahdollisesta terrori-iskusta, jonka kohteena on Temppeliaukion kirkko.

Temppeliaukion kirkko eristettiin maanantaina betoniesteillä. Poliisi ei ole kertonut varotoimenpiteistään tarkasti. Se johtuu osittain siitä, että poliisi ei halunnut herättää turhaa paniikkia. Ei ole varmaa, kuinka paikkansapitävä poliisin saama vihje on.

Poliisi etsi sunnuntaina Temppeliaukion kirkon läheisyydestä rikoksesta epäiltyä henkilöä. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt etsittyä henkilöä. Ei ole tiedossa, liittyikö tämä henkilö myös mahdollisen terroriteon valmisteluun.

Töölön seurakunnan kirkkoherra Auvo Naukkarinen sanoo Helsingin Sanomissa, että Temppeliaukion kirkko suojattiin betoniesteillä poliisin suosituksesta. Terrorismin tutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta arvioi Yle Uutisissa, että poliisin toimet viittaavat terrorismin ennaltaehkäisyyn. Tämän lisäksi poliisi on halunnut antaa viestin siitä, että terrorismiin on varauduttu myös Suomessa.

Suomessa ei ole aiemmin suljettu turistikohdetta terrorismin uhan takia. Keskusrikospoliisin tiedotteen mukaan terroriteon uhka on kuitenkin mahdollinen.

Suojelupoliisi eli Supo nosti terrorismin uhka-arviota Suomessa jo viime viikolla.

Lähteet HS, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)