Kokoomus on suurin, ja vihreät voittivat

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.04.2017

Kokoomus sai eniten ääniä kuntavaaleissa. Suurin voittaja oli vihreät.

Kuntavaalit pidettiin viime sunnuntaina. Vähän yli 2,5 miljoonaa henkilöä äänesti. Se on alle 60 prosenttia äänioikeutetuista.

Kokoomus sai 20,7 prosenttia äänistä. Se on vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa. Kokoomus on silti suurin puolue kunnissa.

Kokoomuksen Jan Vapaavuori sai Helsingissä melkein 30 000 ääntä. Se on ylivoimaisesti suurin määrä koko maassa.

SDP tuli toiseksi ja keskusta putosi kolmanneksi. SDP pettyi eniten. Sen puheenjohtaja Antti Rinne halusi, että SDP on suurin puolue.

Vihreät nosti kannatustaan eniten. Se voitti varsinkin isoissa kaupungeissa. Suurin voitto tuli Jyväskylässä, jossa vihreät on nyt suurin puolue.

Koko maassa perussuomalaiset hävisi eniten. Pienten puolueiden kannatus säilyi ennallaan.

Vaasassa ruotsalainen kansanpuolue (RKP) sai suuren voiton. Siellä RKP vastustaa sairaalan palveluiden heikennystä, jonka hallitus toteuttaa.

Koko maassa valtuutettujen keski-ikä on 50 vuotta. Naisten osuus valtuutetuista nousi 40 prosenttiin.

Lähde Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)