Espoon Tapiola on kuuluisa modernista arkkitehtuurista. Kuvassa on Tapiolan kulttuurikeskus.

Espoon Tapiola on kuuluisa modernista arkkitehtuurista. Kuvassa on Tapiolan kulttuurikeskus.

Suomen toiseksi suurin kaupunki

Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki.

Espoo on osa pääkaupunkiseutua, jossa on neljä kaupunkia. Muut seudun kaupungit ovat Helsinki, Vantaa ja Kauniainen.

Espoon pinta-ala on hyvin laaja. Useimmat espoolaiset asuvat kaupungin taajamissa. Espoossa on kuitenkin paljon metsää ja järviä sekä merenrantaa. Espoon hahmottaminen on monesti hieman vaikeaa. Espoon keskusta on virallisesti Espoon keskus. Käytännössä ja ainakin mielikuvissa Espoon henkinen keskus on kuitenkin Tapiola.

Tiedettä ja luontoa

Espoon suurimmat lähiöt ovat Leppävaara, Tapiola, Matinkylä, Olari ja Espoonlahti. Otaniemi tunnetaan opiskelijoista. Otaniemestä valmistuu paljon insinöörejä, ja heitä asuu paljon Espoossa. Otaniemessä on Suomen suurin yliopiston kampus eli opiskelija-alue. Otaniemessä toimii Aalto-yliopisto eli entinen Teknillinen korkeakoulu.

Espoon hienostoalueina pidetään usein Westendiä ja Haukilahtea. Monet näiden lähiöiden asukkaat taitavat harrastaa purjehdusta ja golfia.
Espoon kuuluisin luontokohde on Nuuksio. Sinne voi mennä vapaasti patikoimaan ja retkeilemään. Etelä-Espoon Suvisaaristo on myös erittäin viehättävä paikka.

Espoon saaristo on uskomattoman kaunis. Saaristossa toimii kesällä joukkoliikenne. Saaristoon pääsee, vaikka ei omista omaa venettä ja paria miljoonaa euroa.

Länsimetrolla Espooseen

Espooseen pääsee pian Länsimetrolla. Metro kulkee Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään. Pysäkkejä on esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressa, Tapiolassa, Otaniemessä ja Keilaniemessä. Metron ensimmäisen vaiheen jälkeen metron rakennustöitä jatketaan. Valmis Länsimetro jatkuu Kivenlahteen saakka. Länsimetron toinen vaihe valmistuu toivottavasti lähivuosien aikana.

Urheilua ja kulttuuria

Menestyneimpiä espoolaisia urheiluseuroja ovat koripalloseura Tapiolan Honka, voimisteluseura Olarin Voimistelijat ja salibandyseura Esport Oilers. Tapiolassa järjestetään elokuvafestivaali Espoo Ciné ja musiikkifestivaali April Jazz.

 


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.